KRJ-I
VIR MVA Ch
Lopetettu 20.03.2008 pahentuneiden jalkavaivojen takia!


Nimi Madison "Sanni" Rotu suomalainen puoliverinen
Syntymäaika 31.08.2006, (VHKR) Sukupuoli tamma
Väri punaruunikko Säkäkorkeus 160cm
Painotus kouluratsastus Koulutustaso Grand Prix, 100cm
Kasvattaja Kati K. - Scorpia Omistaja Jenni M. - Toyala


Madison eli tutummin Sanni on luonteeltaan hyvin vaativa. Melko äkäinen luonne jatkaa periytymistään ja tästä tammasta tulee kolmas polvi tätä luonnetta. Sanni on hyvin itsetietoinen, erittäin tammamainen ja jopa melko kiukkuinenkin. Tamman lähellä saa olla varuillaan ettei mitään pääse tapahtumaan, mutta onneksi tyttö peri myös hyviä puolia vanhemmiltaan. Perusluonteeltaan Sanni siis on kiukkuinen, mutta oman ihmisen kanssa se muuttuu aivan erilaiseksi. Oman ihmisen kanssa osataan jo melko hyvin käyttäytyä, vaikka aina turhauduttua saattaa tamma pistää hanttiin. Lasten käsittelyyn ei Sannia anneta alkuunkaan ja muutenkin pyrimme, että vain harvat ihmiset käsittelevät tammaa ettei tapaturmia pääse tapahtumaan. Sanni on siis selvästi yhden ihmisen hevonen ja sen yhteisen sävelen löydettyä paljastaa aivan uusia puolia itsestään.

Hoidettaessa Sanni osaa olla hyvinkin turhauttava, hoitaminen kannattaa suorittaa käytävällä tai pesukarsinassa turvallisuuden takia. Tamma kun saattaa pyöriä tai keksiä jotain muuta jos sen karsinaan ängetään rikkomaan sen rauhaa harjauksen takia. Harjata saa melko lailla miten tahtoo, mutta mahan alta harjattaessa kannattaa ottaa rauhallisesti ja hellemmin. Turhan pitkään ei kuitenkaan kannata jäädä puunailemaan, koska Sannilla on tapana turhautua pitkästä hoitosessiosta ja sitten alkaa kiukuttelu kuopimisen, näykkimisen tai muun muodossa. Kaviot tamma nostaa onneksi nätisti ja pitääkin ne ylhäällä. Kuitenkin jalkoja kylmätessä Sanni yleensä heittelee jalkojaan, että saisi piuhat irti kun ne on nyt niin kauheat. Pää on tamman toinen herkkä paikka, päätä harjatessa kannattaa ottaa vain rauhallisesti ettei Sanni ala heittelemään päätään. Satulan ja suitset saa päälle nopeasti, mutta suitsen solkia kiinnitettäessä kannattaa olla nopea ja satulavyö tietenkin kiristetään kiskomatta kovaa herkän masun takia.

Ratsastettaessa Sannin luonne muuttuu täysin. Kun oikea ratsastaja on selässä, tamma tekee mitä vain käsketään innolla ja taidolla. Rauhallisella ja päättäväisellä ratsastuksella saadaan erittäin hyviä tuloksia, Sanni kuuntelee todella hyvin eikä kaahaile omiaan. Kouluratsastus on Sannin laji täysin, tamman erinomaiset liikkeet ja yhteistyökyky pääsevät oikeuksiinsa kun ratsastetaan haastavia ohjelmia sen kanssa. Yleensä ei mitään valtataisteluja selässä käydä. Kuitenkin kiiman aikaan Sanni on lähes aina normaalia herkempi ja itsepäisempi, jolloin kaivataan sitä päättäväisyyttä, että hevonen saadaan toimimaan kuten on haluttu. Sannin käynti on matkaavoittavaa ja erittäin keinuvaa, ravi on ehdottomasti tamman valtti. Ravi on todella tasaista ja mukavaa istua, kun molemmat ovat rentona. Laukka on isoa ja keinuvaa, joskus jopa vähän raskasta istua. Esteet ovat sitten se hankalampi laji, Sanni kun tykkää kaahailla mielensä mukaan. Päättäväisellä ratsastuksella kun saa tamman rentoutumaan, on ratsastus paljon helpompaa. Emme kisaa lajissa ollenkaan, koska esteiden hyppääminen tuntuu jopa stressaavan Sannia ja tamman hyppytekniikka rasittaa jalkoja aivan väärällä tavalla. Maastossa tallipihasta poistuttua alkaa steppaaminen, mutta tamma rauhoittuu kunhan sille antaa mahdollisuuden eikä vain roiku ohjissa. Matkat yleensä sujuvat alkurauhattomuuden jälkeen hyvin kunhan ratsastaja osaa pysyä rentona.


VIR MVA Ch Maverick
KRJ-I
Ch Matthew Junior
KRJ-I
VIR MVA Ch FNS Matthew
KWB Celtic Blue xx
Altaira M
KRJ-II
Ch Acciaio Nin
Ch RG Altár
Ch Adoro's Illuminada
KRJ-I
FR Predator Golden Rebel
Laakson Spring
Adoro's Drisana Metsähaan Paranormal Activity
Efeito von Kraften

  

JÄLKIKASVU

1.    o. Maddock (i. Adoro's Francois)
2.    o. Maxim (i. Kronewald M)
3.    t. Philadelphia (i. Nelda's Nobleman)
4.    o. Ty Lucas (i.TN Will of Iron)


  

KRJ-KILPAILUTULOKSET

46 sijoitusta
123 rankingpistettä

28.02.2007 - Devastating Ranch - Int I - 6/40, 1rp
28.02.2007 - Storm Blade - Int I - 1/30, 6rp
25.02.2007 - Misleading - GP - 1/50, 6rp
20.02.2007 - Hoarfrost- Int II - 1/40, 6rp
18.02.2007 - Incitatus - Int I - 2/60, 4rp
15.02.2007 - Etna - VaA - 5/30, 1rp
15.02.2007 - Cradless Stables - Int I - 6/40, 1rp
13.02.2007 - Storm Blade - Int I - 3/30, 2rp
13.02.2007 - Yave - GP - 1/37, 6rp
13.02.2007 - Yave - Int I - 6/40, 1rp
11.02.2007 - Yave - GP - 1/37, 6rp
11.02.2007 - Yave - Int I - 6/40, 1rp
10.02.2007 - Chi o Haku - GP - 4/19, 1rp
06.02.2007 - Kostenlooss - Int II - 1/34, 6rp
06.02.2007 - BR Team - Kür Int II - 6/50, 1rp
04.02.2007 - Yave - Int II - 5/40, 1rp
04.02.2007 - Le Château d'Escaillon - GP - 1/24, 6rp
02.02.2007 - Oklahoma - Int I - 5/50, 1rp
01.02.2007 - Etna - VaA - 1/30, 6rp
31.01.2007 - Bratislava - GP - 2/59, 4rp
30.01.2007 - Vista Ridge - Int I - 5/26, 1rp
28.01.2007 - Gneissi - GP - 4/28, 1rp
22.01.2007 - Storm Blade - Int I - 4/30, 1rp
05.12.2006 - Almaz WB - Kür GP - 1/47, 6rp
30.11.2006 - Nelda WB - GP - 3/50, 2rp
20.11.2006 - Onnela - Int I - 7/50, 1rp
15.11.2006 - Romulus - Prix de Romulus - 3/42, 2rp
15.11.2006 - Te Adoro - VaA - 6/50, 1rp
09.11.2006 - Siittola Shadow - Int I - 3/38, 2rp
09.11.2006 - Toya Ponies - Kür GP - 4/50, 1rp
09.11.2006 - Toya Ponies - Int II - 6/50, 1rp
08.11.2006 - Te Adoro - VaA - 7/50, 1rp
05.11.2006 - Romulus - Prix de Romulus - 3/50, 2rp
31.10.2006 - Hallapuro - Int I - 5/40, 1rp
30.10.2006 - Almaz WB - Int II - 6/50, 1rp
28.10.2006 - KK Icaros - VaA - 2/45, 4rp
28.10.2006 - Pampulan Ratsu- & Ravitalli - Int I - 1/47, 6rp
27.10.2006 - Scorpia - GP - 4/50, 1rp
26.10.2006 - Talli Tuiskunmuisto - GP - 3/35, 2rp
26.10.2006 - Talli Tuiskunmuisto - Int I - 1/35, 6rp
21.10.2006 - Pientalli Lune Rêve - Int I - 4/39, 1rp
21.10.2006 - Scorpia - GP - 1/35, 6rp
21.10.2006 - Karmankuja & Fiamma Saeta Equina - Int II - 3/24, 2rp
20.10.2006 - Yave - Int I - 4/41, 1rp
17.10.2006 - Heijastus - Int I - 5/47, 1rp
14.10.2006 - Scorpia - GP - 3/35, 2rp

  

NJ-NÄYTTELYTULOKSET

31.07.2007 - Toyala / Eija P. - suomalaiset puoliveritammat - BIS4 MVA-sert, JS
25.07.2007 - Willoughby / Maria A. - suomalaiset puoliveritammat - BIS4 MVA-sert, JS
22.07.2007 - Yave / Maria A. - suomalaiset puoliveritammat - BIS3 MVA-sert, JS