|
KRJ-I VIR MVA Ch Lopetettu 13.05.2008 pahentuneen sydänongelman takia!
Heroa voisi kuvailla orimaiseksi, mutta samalla hyvin seuralliseksi ja kiltiksi hevoseksi - jopa ehkä vähän ujoksi. Sillä kestää tutustua uusiin ihmisiin ja poika tuppaa näyttämään epävarmuutensa äksyilynä, joten oriin tutustumisessa voi mennä aikaa. Tuttujen ihmisten seurassa Hero on hyvin seurallinen, tulisi varmasti syliin jos vain voisi. Talutettaessa ori osaa olla kenkku pomppiessaan sinne tänne nähdessään jotain pelottavaa tai muuten vain aikansa kuluksi, joten Hero annetaan vain tuttujen ja turvallisten käsiteltäväksi. Hoidettaessa Hero on oikein mukava, ori vain seisoskelee nätisti aloillaan ja tutkailee hoitajan tekemisiä. Joka paikan saa harjata mielensä mukaan, mutta pään kanssa saa olla varovainen. Pään lähellä ei saa tehdä nopeita liikkeitä eikä tietenkään harjata liian kovaa, koska se on Heron herkkä paikka. Kaviot poika nostaa yleensä jo valmiiksi ja pitää niitä ylhäällä vaaditun ajan, joten kavioiden puhdistus sujuu aina hyvin ripeästi. Satuloidessa Hero saattaa luimia ja potkia suutuksissaan, mutta sen enempään ori ei ryhdy - suitset vievät tiensä päähän ongelmitta. Ratsastettaessa Hero on erittäin yhteistyökykyinen ja kapasiteettia löytyy. Ori omaa erinomaiset askellajit, joita se ei pelkää näyttää muillekin kunhan ratsastaja vain osaa vaatia niitä. Hero on ratsuna energinen ja herkkä, joten ratsastajalta vaaditaan rauhallista istuntaa ja vakaata kättä ettei poika ala riehumaan omiaan. Oikean ratsastajan kanssa Hero on erittäin hienoa katseltavaa tehdessään kunnolla töitä. Hero on henkeen ja vereen kouluratsu, jolta ei puutu liikettä Grand Prix-luokkiin. Esteet ovat kuitenkin vähän hankalampi juttu, ori kun kuumenee erittäin helposti. Hero tykkäisi vain kaahata läpi esteiden, vaikka hyppytyyli pojalla on erinomainen. Kunhan alkuhöyryt on saatu pois ja oikea ratsastaja on selässä, päästään tuloksiin. Maastossa Hero on rauhallinen eikä se jaksa innostua muiden riekkumisista, mutta epävarmana ori saattaa joskus pomppia säikähtäessään jotain.
JÄLKIKASVU1. o. Lacoste v. Rouce (e. Confiana RVE)2. t. Savannah 99 (e. Louisiana 54) 3. t. Sea Serpent KG (e. Sinner's Serenade PB) 4. o. Roberto Nove (e. Ladylove SIN) 5. o. Cristiano Prada (e. Caprice Prada) 6. o. Latif Royce (e. Slipjek's Yusdin) 7. t. Amandine O' Polo (e. Vivi Nefertari 54) 8. o. Ty Renato (e. Madeleine) 9. t. Bye Anduine (e. Adelya J) 10. o. Bachelor Celt (e. Blown Away SIN) KRJ-KILPAILUTULOKSET39 sijoitusta116 rankingpistettä 28.09.2007 - Lupaus - VaA - 3/40, 2rp 28.09.2007 - Belondia - VaB - 5/49, 1rp 25.09.2007 - Riimulan Ratsutalli - GP - 3/50, 2rp 16.09.2007 - Willoughby - GP - 1/35, 6rp 16.09.2007 - Saalistaja - Int I - 1/30, 6rp 15.09.2007 - De Duivel - GP - 4/34, 1rp 15.09.2007 - Saalistaja - Int I - 4/25, 1rp 12.09.2007 - Acantha Farm - Int II - 1/32, 6rp 11.09.2007 - Rinteen kisakeskus - VaA - 4/25, 1rp 11.09.2007 - Adam Warmbloods - VaA - 1/25, 6rp 11.09.2007 - Soleil Stable - VaB - 3/40, 2rp 10.09.2007 - Royal Estate - Int II - 2/40, 4rp 09.09.2007 - Thesrouce - Int II - 2/40, 4rp 08.09.2007 - Pikkutalli Harmonia - Int I - 5/35, 1rp 07.09.2007 - Yave - GP - 1/40, 6rp 06.09.2007 - Riimulan Ratsutalli - VaA - 1/37, 6rp 05.09.2007 - Rasande - GP - 3/16, 2rp 05.09.2007 - Willoughby - GP - 1/35, 6rp 02.09.2007 - Callisto - VaA - 5/40, 1rp 31.08.2007 - Satulinna - Int II - 2/23, 4rp 27.08.2007 - KK Raesokeri - VaA - 6/44, 1rp 25.08.2007 - Romulus - GP - 1/32, 6rp 23.08.2007 - Mörkövaara - Int I - 2/49, 4rp 20.08.2007 - Nonshein - GP - 5/31, 1rp 19.08.2007 - Thesrouce - Kür GP - 4/20, 1rp 17.08.2007 - VMR - VaA - 9/92, 1rp 17.08.2007 - Adam Warmbloods - VaA - 1/30, 6rp 16.08.2007 - VMR - Int I - 5/57, 1rp 16.08.2007 - VMR - VaA - 6/57, 1rp 14.08.2007 - VMR - VaA - 3/93, 2rp 03.08.2007 - Kristallikyynelputous - VaA - 2/40, 4rp 30.07.2007 - Avalone Haflingers - Int I - 5/49, 1rp 29.07.2007 - Jelw - HeB - 4/50, 1rp 28.07.2007 - Keima - VaA - 5/40, 1rp 27.07.2007 - Southern E Arabs - VaA - 6/40, 1rp 27.07.2007 - Satulinna - Int I - 3/70, 2rp 25.07.2007 - Virnia - Int II - 3/41, 2rp 15.07.2007 - Virnia - GP - 2/39, 4rp 15.06.2007 - KRJ Cup - Int - 17/201, 5rp NJ-NÄYTTELYTULOKSET31.07.2007 - Toyala / Eija P. - suomalaiset puoliveriorit - BIS2 MVA-sert, JS14.07.2007 - Toyala / Emmi L. - suomalaiset puoliveriset - BIS1 MVA-sert, JS 21.04.2007 - Vaapukka / Eija P. - hevosvarsat aikuiskuvilla - BIS5 irtoSERT, JS 17.04.2007 - Willoughby / Maria A. - varsat aikuiskuvilla - BIS1 irtoSERT, JS 16.04.2007 - KK Nolife / Nea R. - varsat aikuiskuvilla - BIS2 irtoSERT, JS |